Substack rantautui vihdoinkin Suomeen, mutta moni tuskailee alustan kanssa. Vastailen tässä kirjeessäni viime aikoina minulta kysyttyihin kysymyksiin, jotta saisit Substackin paremmin haltuun. Kahvi ja pulla mainittu!
Kiitos! Jospa pääsisin alkuun tällä matkalla hyvien vinkkiesi ohjaamina. 🤩 Sellaista kysyisin, että pitääkö yrityksen kautta tulla omalla profiililla tänne vai voinko henkilökohtaisella profiililla kirjoittaa myös yritykseni blogia? Olipas jotenkin hankalaa nyt tuoda ilmi mitä tarkoitan. 😀 Kirjoitan yleensä pysähtymisestä, hengittämisestä ja olemisesta. Voinko kätevästi yhdistää oman ja yritykseni jutut?
Moi Mona! Kiitos ja kiitos hyvästä kysymyksestä. 😊 Jos ymmärsin oikein, niin jos sulla on kaksi tosi erilaista aihetta, kannattaa luoda kaksi julkaisua (publicationia). Jos taas haluat kirjoittaa samassa julkaisussa molemmista, voit sen toki tehdä. Varmaan kannattaa miettiä asiaa siltä kantilta, että hyödyttääkö sun henkilökohtaiset jutut sun bisnestä. Auttoiko tämä?
Tosi nastaa, kun oot löytänyt tänne. 😊 Tämä ei ole aina se intuitiivisin alusta, mutta onneksi ihan perusjuttuihin pääsee käsiksi aika nopeasti. Autan mielelläni eteenpäin, jos vain osaan!
Kiitos postauksesta ja Substack-aloittelijalle hyödyllisistä vinkeistä. Nyt on myös ihan pakko käyttää tilaisuus hyväksi ja kysyä Tyhmä Kysymys: miten julkaisu (publication) oikein luodaan? Mun yksinkertaiset aivot ja silmät ei ole tätä havainnut. 😅
Kiitos hyvästä kysymyksestä, Sanna! 🤗 Mene sun profiilikuvastasi "Settings" > "Publications" > "Create another publication" (tämä voi olla joku muu teksti, jos sulla ei ole vielä julkaisua).
Sovelluksesta ei löytynyt, ja ei ihan helposti löytynyt selaimenkaan kautta. Oli jotenkin hieman kryptisesti lopulta muotoiltu tuo kohta. Uskalsin kuitenkin kokeilla ja klikata, ja tadaa onnistuin tehtävässä. 😄 Pitää vielä joskus selvittää saiko näitä useampia kuten olen ymmärtänyt ja että miten.
Sieltä samasta paikasta vaan luot seuraavan. 😊 Sovellus on pääasiassa lukemista varten. Siellä voi (nykyään) kirjoittaa myös julkaisuja (sähköposteja), mutta et pääse käsiksi mm. olemassaoleviin luonnoksiin. Välillä Substack on vähän hankala, tai ei ainakaan kovin intuitiivinen.
Joo, nähtävästi vaatii vielä vähän opettelua ja kärsivällisyyttä, mutta eiköhän tämä tästä lähde nyt etenemään. Vielä kun hahmottais mistä sitä haluaa kirjoittaa. 😅 Kiitos avusta ja vinkeistä! 🤗
Mitä hyötyä publicationista on (nykyään, kun se ei ole enää pakollinen) muuta kuin a) saa nimen julkaisulleen (mikä tietysti brändää) b) siistin sivun, jossa ulkoasua voi vaihtaa c) about-sivun pidemmälle kuvailulle kirjoitusaiheistaan? Oli publication tai ei, julkaisut näkyvät posts-linkin alla, vaikka julkaisua ei avaisikaan.
Nyt me molemmat olemme listanneet ne suurimmat hyödyt.
Varmasti alkuvaiheessa voi tuntua "turvallisemmalta" tai helpolta lähteä liikkeelle ihan omana itsenään. Ja voihan sitä aina exportata postaukset ja importata ne (uuteen) julkaisuun myöhemmin niin halutessaan.
Tuo Substackin tekemä muutos liittyi ymmärtääkseni siihen, kun he alkoivat houkuttelemaan alustalleen muita kuin kirjoittajia. Juttu, joka kulminoitui hyvin laskelmoidusti tähän TikTok-keissiin.
Kun ihmisten pitää päästä vauhdilla alkuun, on hyvä, jos siinä välissä ei ole mitään hissukointia kuten julkaisun luomista.
Yksi asia, jota en listannut vielä on se, että vain julkaisulla voi olla useampi kirjoittaja.
Kun ite ei oo tohon julkaisuun "juurtunut", niin se tuntuu vähän ylimääräiseltä klikkaukselta ja sivun avaamiselta, kun sen vois tehdä suoraankin. Ehkä se tule enemmän muun somemaailman kentästä, että miksi ne julkaisut ei voisi olla vaan pötkössä? Kun taas julkaisun näkökulmasta se erilainen ulkoasu on enemmän juuri blogimainen esitellen tekstit paremmin kuin pötkömalli.
Kiitos tästä avaavasta vinkkilistasta! Tuli uudelle käyttäjälle tarpeeseen.
Sellaista jäin vielä pohtimaan, näkyvätkö kirjeeni siis täällä yhtään kenellekään, ellen itse kutsu seuraajia muista kanavista? En halua mainostaa tätä kanavaa erityisesti tutuille, vaan toiveissa olisi löytää uusia yleisöjä. :)
Moi Lansu! Kiitos lukemisesta ja hyvästä kysymyksestä. 🤗 Sun tekstit näkyvät kaikille, jotka osaavat niitä etsiä. Jos laitat ne maksumuurin taakse, ne näkyvät vain maksaville tilaajille. Substack saattaa suositella niitä algoritminsa avulla muille käyttäjille täällä. Auttoiko tämä?
Aivan, eli on pieni mahdollisuus, että algoritmi saattaa ne täällä jonkun näkyville, mutta muuten olen omillani, kuten vaikkapa oman perinteisen blogin kanssa. Täytyypä pohtia, mitä kautta asiaa lähtisi sitten edistämään vai jäänkö pelkäksi lueskelijaksi. 🙂
Sanoisin, että oma aktiivisuus - muiden juttujen kommentointi ja jakaminen - tuo lukijoita itsellekin. Jos haluaa kasvaa orgaanisesti Substackin sisällä, yhteisöllisyys on avainsana. Mutta jos sinulla ei ole mitään sitä vastaan, että seuraajasi muissa palveluissa sisältösi näkevät, en tiedä, olisiko siitä nyt haittaa, että muuallakin juttujesi puolesta huhuilisit? Onhan se vähän niin, että motivaatio on sitä kovempi mitä useampi kirjoituksia lukee. Ainakin mulla menee näin. ☺️
Ehdottomasti on myös näin! Mulla onkin yksi aivan eri aihealueen projekti, jolle mielelläni haalin kaiken liikenevän yleisön, mutta en yhdistä sitä itseeni millään tavalla. Julkaisen sitä siis anonyyminä. Hykertelen aina onnesta, kun uusi sataluku seuraajia ylittyy ja saan siitä intoa jatkaa.
Tämä tili sen sijaan ilmestyi hetken mielijohteesta, ihan vain omaksi iloksi ja lääkkeeksi Meta-lakon aiheuttamaan tyhjiöön. Hauskaa ajautua uusille reiteille!
Kiitos, tässä oli herkullisia vinkkejä ja pääsin vähän kartalle, että mitkä jutut OLEN jo tajunnut Substackin käytöstä! Vinkkiesi myötä hahmotin kuitenkin vasta esim. sen, että minä olen eri asia kuin julkaisuni :D
Semmoinen juttu, mikä vielä pistää kysymysmerkkiä pään ylle, on se, että miellän blogitekstin ja uutiskirjetekstin eri asioiksi. Täällä ne kuitenkin tuntuu olevan ikään kuin sama asia, right? Ennen Substackia olen kirjoittanut blogitekstejä sivustolleni useamman kuukaudessa ja sitten kerran kuussa lähettänyt sähköpostilistalle koostetta ja pohdintoja viimeisimpien blogikirjoitusten aiheista. Tämä ajatusmalli pitää vissiin pistää täällä nyt uusiksi. :)
Mahtava juttu, Katariina! 🤩 Minusta Substackissa on monta epäloogista juttua, mutta ehkä juuri se, että omana itsenään (käyttäjä) voi ylläpitää useampaa julkaisua, auttaa hahmottamaan toimintaperiaatteita.
Sinun pohdintasi blogin ja uutiskirjeen välisestä suhteesta on kiintoisa. Janina Saaren lanseeraama termi ”blogikirje” on osuva. Sen kun voi lukea haluamallaan alustalla, sähköpostissa tai sovelluksessa. Ehkä täällä on myös se etu, että blogitekstit löytävät helpommin (?) uusia lukijoita, kun ihmiset ovat niin tottuneita surffaamaan alustoilla. 😊
Hei mäkin just tuskailin sen asian kanssa, että Substack-viestejä oli sähköpostit ja puhelimen push-ilmoitukset täynnä! Ratkaisin sen sitten niin, että poistin kaikki ilmoitukset käytöstä ja nyt näen uudet julkaisut vain inboxissa. Ah! Tarvii muuten tutustua tuohon tallennustoimintoon (löytää se), kuulostaa kätevältä!
Moi Nani!😊Jostain syystä mä en pysty kirjottamaan mitään kun koitan julkasta Notesia. Pystyn lisäämään kuvan mutta tekstiä en pysty kirjottamaan. Mistäköhän johtuu? Onko jollain muulla samaa ongelmaa?🤔
Onpa ärsyttävää! 😮💨😧 Toistuuko tää ongelma sekä selaimessa että sovelluksessa? Mulla oli nimittäin sovelluksessa iPadilla vastaava ongelma, mutta sit se vain katosi, kun nakuttelin ruutua tarpeeksi.
Kiitos! Tämäkin postauksesi oli isoksi avuksi tässä Substack-kirjoittamisen alkumetreillä!
Tuli mieleen sellainen kysymys, että kun mun notes-julkaisuissa ja pidemmissä postauksissa on tekstisisältöä sekä suomeksi että englanniksi, (tällä hetkellä niiden otsikko on enkuksi ja teksti sitten 1. engl, 2. suomi,) niin mitenkähän Substackin algoritmi näkee tämän?
Nyt tajusin, että täällä on tosi monta tapaa jakaa näitä sisältöjä, ja jos/kun jatkossakin haluan kirjoittaa näillä molemmilla kielillä, niin mikä sinusta olisi paras tapa toteuttaa tämä?

Kiitos näistä! Oma Substack-matka alkoi eilen, mutta tämä vaikuttaa ihan huippualustalta. Vielä tosin on paljon opeteltavaa. 😄
Tosi nastaa, kun oot löytänyt tänne. 😊 Tämä ei ole aina se intuitiivisin alusta, mutta onneksi ihan perusjuttuihin pääsee käsiksi aika nopeasti. Autan mielelläni eteenpäin, jos vain osaan!
Kiitos postauksesta ja Substack-aloittelijalle hyödyllisistä vinkeistä. Nyt on myös ihan pakko käyttää tilaisuus hyväksi ja kysyä Tyhmä Kysymys: miten julkaisu (publication) oikein luodaan? Mun yksinkertaiset aivot ja silmät ei ole tätä havainnut. 😅
Kiitos hyvästä kysymyksestä, Sanna! 🤗 Mene sun profiilikuvastasi "Settings" > "Publications" > "Create another publication" (tämä voi olla joku muu teksti, jos sulla ei ole vielä julkaisua).
Löytyykö? 😊
Sovelluksesta ei löytynyt, ja ei ihan helposti löytynyt selaimenkaan kautta. Oli jotenkin hieman kryptisesti lopulta muotoiltu tuo kohta. Uskalsin kuitenkin kokeilla ja klikata, ja tadaa onnistuin tehtävässä. 😄 Pitää vielä joskus selvittää saiko näitä useampia kuten olen ymmärtänyt ja että miten.
Sieltä samasta paikasta vaan luot seuraavan. 😊 Sovellus on pääasiassa lukemista varten. Siellä voi (nykyään) kirjoittaa myös julkaisuja (sähköposteja), mutta et pääse käsiksi mm. olemassaoleviin luonnoksiin. Välillä Substack on vähän hankala, tai ei ainakaan kovin intuitiivinen.
Joo, nähtävästi vaatii vielä vähän opettelua ja kärsivällisyyttä, mutta eiköhän tämä tästä lähde nyt etenemään. Vielä kun hahmottais mistä sitä haluaa kirjoittaa. 😅 Kiitos avusta ja vinkeistä! 🤗
Mitä hyötyä publicationista on (nykyään, kun se ei ole enää pakollinen) muuta kuin a) saa nimen julkaisulleen (mikä tietysti brändää) b) siistin sivun, jossa ulkoasua voi vaihtaa c) about-sivun pidemmälle kuvailulle kirjoitusaiheistaan? Oli publication tai ei, julkaisut näkyvät posts-linkin alla, vaikka julkaisua ei avaisikaan.
Moi Jaana! ☺️
Nyt me molemmat olemme listanneet ne suurimmat hyödyt.
Varmasti alkuvaiheessa voi tuntua "turvallisemmalta" tai helpolta lähteä liikkeelle ihan omana itsenään. Ja voihan sitä aina exportata postaukset ja importata ne (uuteen) julkaisuun myöhemmin niin halutessaan.
Tuo Substackin tekemä muutos liittyi ymmärtääkseni siihen, kun he alkoivat houkuttelemaan alustalleen muita kuin kirjoittajia. Juttu, joka kulminoitui hyvin laskelmoidusti tähän TikTok-keissiin.
Kun ihmisten pitää päästä vauhdilla alkuun, on hyvä, jos siinä välissä ei ole mitään hissukointia kuten julkaisun luomista.
Yksi asia, jota en listannut vielä on se, että vain julkaisulla voi olla useampi kirjoittaja.
Kun ite ei oo tohon julkaisuun "juurtunut", niin se tuntuu vähän ylimääräiseltä klikkaukselta ja sivun avaamiselta, kun sen vois tehdä suoraankin. Ehkä se tule enemmän muun somemaailman kentästä, että miksi ne julkaisut ei voisi olla vaan pötkössä? Kun taas julkaisun näkökulmasta se erilainen ulkoasu on enemmän juuri blogimainen esitellen tekstit paremmin kuin pötkömalli.
Ymmärrän! Silti sitä lämpimästi suosittelen.
Voi olla, että ilman julkaisua ei voi myöskään saada suosituksia ja suositukset (recommendations) on nopein tapa kasvaa tällä alustalla.
Mutta you do you, ja pääasia, että oot täällä ja pääset alkuun 😍
Jep! Ja enhän mun sitä publicationia kovin usein tarvi klikkailla auki ja pois vaan niiden, jotka sieltä haluaa jutut lukea. 😅
Eikä heidänkään. Hehän menee suorasta linkistä sinne sun juttuun varmaan 99 % kerroista.
No näin saattaa olla. 😅 So what's the point? 🤔😂
Kiitos tästä avaavasta vinkkilistasta! Tuli uudelle käyttäjälle tarpeeseen.
Sellaista jäin vielä pohtimaan, näkyvätkö kirjeeni siis täällä yhtään kenellekään, ellen itse kutsu seuraajia muista kanavista? En halua mainostaa tätä kanavaa erityisesti tutuille, vaan toiveissa olisi löytää uusia yleisöjä. :)
Moi Lansu! Kiitos lukemisesta ja hyvästä kysymyksestä. 🤗 Sun tekstit näkyvät kaikille, jotka osaavat niitä etsiä. Jos laitat ne maksumuurin taakse, ne näkyvät vain maksaville tilaajille. Substack saattaa suositella niitä algoritminsa avulla muille käyttäjille täällä. Auttoiko tämä?
Aivan, eli on pieni mahdollisuus, että algoritmi saattaa ne täällä jonkun näkyville, mutta muuten olen omillani, kuten vaikkapa oman perinteisen blogin kanssa. Täytyypä pohtia, mitä kautta asiaa lähtisi sitten edistämään vai jäänkö pelkäksi lueskelijaksi. 🙂
Sanoisin, että oma aktiivisuus - muiden juttujen kommentointi ja jakaminen - tuo lukijoita itsellekin. Jos haluaa kasvaa orgaanisesti Substackin sisällä, yhteisöllisyys on avainsana. Mutta jos sinulla ei ole mitään sitä vastaan, että seuraajasi muissa palveluissa sisältösi näkevät, en tiedä, olisiko siitä nyt haittaa, että muuallakin juttujesi puolesta huhuilisit? Onhan se vähän niin, että motivaatio on sitä kovempi mitä useampi kirjoituksia lukee. Ainakin mulla menee näin. ☺️
Ehdottomasti on myös näin! Mulla onkin yksi aivan eri aihealueen projekti, jolle mielelläni haalin kaiken liikenevän yleisön, mutta en yhdistä sitä itseeni millään tavalla. Julkaisen sitä siis anonyyminä. Hykertelen aina onnesta, kun uusi sataluku seuraajia ylittyy ja saan siitä intoa jatkaa.
Tämä tili sen sijaan ilmestyi hetken mielijohteesta, ihan vain omaksi iloksi ja lääkkeeksi Meta-lakon aiheuttamaan tyhjiöön. Hauskaa ajautua uusille reiteille!
Kiitos, tässä oli herkullisia vinkkejä ja pääsin vähän kartalle, että mitkä jutut OLEN jo tajunnut Substackin käytöstä! Vinkkiesi myötä hahmotin kuitenkin vasta esim. sen, että minä olen eri asia kuin julkaisuni :D
Semmoinen juttu, mikä vielä pistää kysymysmerkkiä pään ylle, on se, että miellän blogitekstin ja uutiskirjetekstin eri asioiksi. Täällä ne kuitenkin tuntuu olevan ikään kuin sama asia, right? Ennen Substackia olen kirjoittanut blogitekstejä sivustolleni useamman kuukaudessa ja sitten kerran kuussa lähettänyt sähköpostilistalle koostetta ja pohdintoja viimeisimpien blogikirjoitusten aiheista. Tämä ajatusmalli pitää vissiin pistää täällä nyt uusiksi. :)
Mahtava juttu, Katariina! 🤩 Minusta Substackissa on monta epäloogista juttua, mutta ehkä juuri se, että omana itsenään (käyttäjä) voi ylläpitää useampaa julkaisua, auttaa hahmottamaan toimintaperiaatteita.
Sinun pohdintasi blogin ja uutiskirjeen välisestä suhteesta on kiintoisa. Janina Saaren lanseeraama termi ”blogikirje” on osuva. Sen kun voi lukea haluamallaan alustalla, sähköpostissa tai sovelluksessa. Ehkä täällä on myös se etu, että blogitekstit löytävät helpommin (?) uusia lukijoita, kun ihmiset ovat niin tottuneita surffaamaan alustoilla. 😊
Hei mäkin just tuskailin sen asian kanssa, että Substack-viestejä oli sähköpostit ja puhelimen push-ilmoitukset täynnä! Ratkaisin sen sitten niin, että poistin kaikki ilmoitukset käytöstä ja nyt näen uudet julkaisut vain inboxissa. Ah! Tarvii muuten tutustua tuohon tallennustoimintoon (löytää se), kuulostaa kätevältä!
Noni, hyvä sä! Kyllä ne kuormittaa. 😊
Kiitos! Hyödyllisiä vinkkejä ja selkeä kooste 🙏🏻
Kiitos! 🤩 Aina vaikea valita, mitä ottaa mukaan. Mutta ens kerralla ens kerran jutut 😄
Moi Nani!😊Jostain syystä mä en pysty kirjottamaan mitään kun koitan julkasta Notesia. Pystyn lisäämään kuvan mutta tekstiä en pysty kirjottamaan. Mistäköhän johtuu? Onko jollain muulla samaa ongelmaa?🤔
Onpa ärsyttävää! 😮💨😧 Toistuuko tää ongelma sekä selaimessa että sovelluksessa? Mulla oli nimittäin sovelluksessa iPadilla vastaava ongelma, mutta sit se vain katosi, kun nakuttelin ruutua tarpeeksi.
Sovelluksessa vaan. Koitan nakutella sit vaan. Tai jos päivittäis sovelluksen tai jotain...
Toivottavasti ryhtyy skulaamaan!

t. Sasu