Substack on muuttanut uutiskirjebisneksen ja tehnyt maksumuurista arkipäivää. Mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa kirjoittajille? Tässä postauksessa pureudun Substackin mahdollisuuksiin, haasteisiin ja hinnoitteluun – sekä siihen, miksi maksumuurin takana voi odottaa muutakin kuin taskurahaa.
Tulisi tosi kalliiksi tilata kaikki maksulliset julkaisut, jotka kiinnostavat. Maksan tällä hetkellä kolmelle kirjoittajalle, huvista ja hyödystä, jota he tarjoavat. Joskus vähän ärsyttää, että niin moni ehdotettu kirjoitus on kokonaankin piilotettu muurin taakse.
Olen ilokseni huomannut, että lopultakin Substack näyttää pääasiassa sellaisia sisältöjä, joista olen kiinnostunut lukemaan. Sen vuoksi kaipaan Metaa enää nolla prosenttia.
Kirjoitukset täällä ovat pääosin huolella tehtyjä, ajatuksia/ajattelua herättäviä ja siksi laadukkaita. Omalla kohdallani käytän alustaa kirjoittajan ääneni availuun arvojeni mukaisten kirjoitelmien kautta, enkä tunne tarvetta maksumuureihin.
Substack on mulle leikkikenttä, koulu ja yliopisto samassa paketissa.
Ihanasti sanottu tuo vika virke etenkin! 🤩 Mä luulen, että todennäköisempää on saada jalansijaa perinteisessä mediassa/kustantamossa Substackin avulla kuin menestyä yksistään täällä. Juuri siksi hauskaa pitää olla 💫
Emma Gannon sanoi omassa esittelyssään hyvin, että hän haluaa maksumuurillaan normalisoida sen, että myös kirjoittajille pitää maksaa. Se on minusta hyvin kiteytetty.
Moni kertookin vaihtelevansa keille tukensa osoittaa, eli lukee vaikka puoli vuotta jonkun tekstejä ja sitten maksaa jollekin toiselle seuraavaksi. Kaikillahan meillä on budjetti, ja on selvää että täällä on enemmän sisältöä kuin mistä ikinä pystyisi maksamaan. 😊
Tämä on valtavan kiinnostava asia, sillä jotenkin haluan myös tukea ajatusta siitä, että kirjoittajille pitää maksaa – tai että maksaminen olisi edes mahdollista, vaikkei tämäntyyppinen tukikulttuuri meillä vielä tuttu olekaan. Tämän ajatuksen pohjalta laitoin itsekin vuodenvaihteessa maksullisen tilauksen mahdolliseksi, mutta kaikki sisältö ja toiminnot ovat edelleen maksuttomia.
Jos/kun alan aidosti maksumuurata sisältöä, on se jotain aidosti lisäarvoa tuottavaa, kuten (sanataiteen) valmennuksia, kursseja jne. Nyt tällä hetkellä en ole maksumuuraamassa tavallisia artikkeleja, sillä en koe että niistä maksamalla lukija saa arvoa rahalleen. Ja tämäkin on sillai jännä juttu, että enhän oikeasti voi tietää, mistä kukakin lukija lisäarvoa saa, mutta tällä hetkellä ajattelen näin.
Kiitos, Janina! Mä toivon, että kaikki tekis Janinat ja laittaisivat maksullisen tilauksen mahdolliseksi. Uskon, että se sitouttaa itseä tähän alustaan ja mahdollisesti jopa tuo luottamusta omiin sanoihin (sisältöön).
Arvostan muuten sitä, että otit maksumuurata-verbin käyttöön. 🫶🏼😁
Mua maksullisuuden ottamisessa käyttöön on estänyt lähinnä se vaiva, jota ajattelen sen aiheuttavan 😅 jos saan sillä sen pari kymppiä ja sen vastapainoksi joudun tutustumaan stripeen ja verotusasioihin, en tiedä onko se sen arvoista. Pelkään myös, että alan liikaa seurata tuota maksavien tilaajien määrää ja koen painetta lisäarvon tuottamiselle ja sen luvun kasvattamiselle. Nyt kun haluan ensin keskittyä oman juttuni kirkastamiseen itselleni.
Ja samalla, mua kyllä myös kiinnostelee tutustua siihen, miten noi maksullisuushommat toimii, koska uteliaisuus! Ehkä sitten kun saan taas opinnoissa kiinni aikataulustani, niin voin miettiä tätä. Luulen, että menisin Janinan kanssa samoilla linjoilla ensin, että mahdollistan maksullisuuden, mutta sisältö on ilmaista. Mulla on kyllä ajatus, mitä sinne maksumuurin taakse laittaisin, mutta sen rakentaminen vaatisi aikaa. Tavalliset tekstit haluaisin pitää kaikille avoimina.
Jos mietin tuntilaskutustani viestijänä, niin pelkästään Stripen ja kirjanpitäjän kanssa puljaukseen on mennyt kyllä sen verran aikaa, ettei tässä olla edes omillaan. Saati sitten se kirjoittamiseen yms. Substackiin viettämä aika. 😂
Mutta toisaalta, jos sä kuitenkin tätä tekisit ilosta ja autuudesta (ja sydänverestä), niin mitäpä haittaa pienestäkin taskurahasta on. Sillä voi vaikka tarjota itselleen uuden muistikirjan, kupposen kuumaa tai jopa paremman prinsessakihartimen. 👩🏻🦱💖
Joo mua kans hirvitti toi että miten monimutkaista se Stripen ym. käyttöönotto mahtaa olla. Mutta oli yllättävän nopeaa ja kätevää, ja verotustakaan en yrittäjänä joudu sen enempää miettimään, kun kaikki menee ikään kuin "samaan laariin" joka tapauksessa. Ehkä ensimmäinen askel tosiaan on maksamisen mahdollistaminen, ja kun sen kanssa kaikki käytännön kiemurat ovat selvät, voi omassa rauhassaan ja vaiheittain kehittää ja kirkastaa sekä sitä ajatustaan siellä kaiken takana että kaikkia niitä maksumuurauksen mahdollistavia vaihtoehtoja. 😁
Kiitos, joo toivon kans näkeväni enemmän tätä mahdollisuutta osoittaa tukensa kirjoittajalle myös pienen vuosimaksun muodossa. Mulla on nyt se vuosimaksu 60 euroa, mutta laitoin alen puoleen hintaan. (Ja saamistani maksuista lahjoitan 25 pinnaa luonnonsuojeluun, mikä on lähinnä itsekäs veto siinä mielessä, että näin maksun vastaanottaminen ei tunnu 100-prosenttisen kapitalistiselta markkinatoimelta. 😂) Maksumuurata on mainio! Usko vaan niin se on Kielitoimiston sanakirjassa vielä joskus! 🤩😅
Suomenkielisessä sisällössä maksumuuria näkee vielä aika vähän. Englanniksi toki enemmän, parille kirjoittajalle maksankin siitä syystä. Musta tuntuu oikeastaan ihan kivalta maksaa kirjoittajille heidän kirjoituksistaan, mutta samalla tiedostan, että rajattomasti en voi uusia maksullisia tilauksia aloittaa (maksan nyt kolmesta), vaikka haluaisinkin.
En ole vielä ajatella ottaa maksullisuutta käyttöön omassa julkaisussani, mutta ajatuksia sen suhteen, miten sen voisin tehdä ehkä joskus on kyllä syntynyt. Toistaiseksi vaiva tuntuu liian isolta saatavaan hyötyyn nähden (tein laskelmat tarvittavista tilaajamääristä jo vuosi sitten). Toisaalta se on myös pelottavaa: mitä jos ketään ei kiinnosta?
Mielessäni olen rakentanut myös toisen konseptin (opintoihini liittyen), jonka ympärille voisin lähteä yhteisöä täällä rakentamaan, mutta se ei tunnu vielä ajankohtaiselta. Ehkä joskus?
Haluan keskittyä nyt Aamukirjeiden kirjoittamiseen. Sitten kun tulen tässä maksullisuusasiassa etenemään, luulen että se tapahtuu valmennuksellisesta näkökulmasta - ideoita mulla on vaikka kuinka, aikaa (ja uskallusta?) niiden toteuttamiseen ei yhtä paljon 😅
Kiitos kommentista! Kyllä ne tosiaan on harvat ja valitut, jotka puhtaasti teksteillään elantonsa täällä saavat. Useimmilla kuitenkin on jokin koulutuspuoli siinä rinnalla vetämässä. Ymmärrettävää. 😊
Kiitos tästä! Kiinnostaa ja kiinnostavaa. Minulla on vasta-alkajana kolmen Sanataidesunnuntai-postauksen verran ilmaista sisältöä, enkä ole edes tajunnut, että ilmeisesti voi antaa mahdollisuuden tilata maksullisena ilmaiseksi julkaistukin, niinkö?
Toki toivon jossain vaiheessa saavani rikan rokkaan tätäkin kautta, ehkä se olisi jotain sanataideohjausta sen lisäksi, että viikoittaisessa pitkässä kirjoituksessani on nyt aina myös harjoite tai pari.
Pitääkö täyttää jotain ehtoja tilaajamäärissä tms. ennen kuin aloittaa maksuliiset julkaisut? Ei? Ajattelen, että joka tapauksessa olisi jotain ilmaista, vaikkapa nuo Sanataidesunnuntait, joista pääsee tutustumaan minuun ja tekemisiini, tapaani ohjata kirjoittamista.
Pitääkö mennä sivustolle vai onnistuuko sovelluksessa? Läppäri on harvoin auki, kun puhelimella voi tehdä nykyään niin paljon.
Hei Anna! Kiitos kommentistasi. 🤗 Maksulliset tilaukset voi kytkeä päälle asetuksista. Ei tarvitse olla mitään tiettyä tilaajamäärää eikä sisällönkään tarvitse olla maksumuurin takana. Maksullinen tilaus voi olla ”tuki kirjoittajalle” tai sitten siihen voi kytkeä jotain ihan muuta. Mulla siihen sisältyy paikka kirjoittajaryhmässä. ☺️

Tätä mä just mietin 😅 konsulttivuodet ovat tehneet musta aika laskelmoivan 😅
Mutta toisaalta, jos sä kuitenkin tätä tekisit ilosta ja autuudesta (ja sydänverestä), niin mitäpä haittaa pienestäkin taskurahasta on. Sillä voi vaikka tarjota itselleen uuden muistikirjan, kupposen kuumaa tai jopa paremman prinsessakihartimen. 👩🏻🦱💖
Sitten kun voin tällä kustantaa itselleni säännöllisen kampaajakäynnin (joka laittaa ne kiharat), voin harkita 😂
Joo mua kans hirvitti toi että miten monimutkaista se Stripen ym. käyttöönotto mahtaa olla. Mutta oli yllättävän nopeaa ja kätevää, ja verotustakaan en yrittäjänä joudu sen enempää miettimään, kun kaikki menee ikään kuin "samaan laariin" joka tapauksessa. Ehkä ensimmäinen askel tosiaan on maksamisen mahdollistaminen, ja kun sen kanssa kaikki käytännön kiemurat ovat selvät, voi omassa rauhassaan ja vaiheittain kehittää ja kirkastaa sekä sitä ajatustaan siellä kaiken takana että kaikkia niitä maksumuurauksen mahdollistavia vaihtoehtoja. 😁
Kiitos, joo toivon kans näkeväni enemmän tätä mahdollisuutta osoittaa tukensa kirjoittajalle myös pienen vuosimaksun muodossa. Mulla on nyt se vuosimaksu 60 euroa, mutta laitoin alen puoleen hintaan. (Ja saamistani maksuista lahjoitan 25 pinnaa luonnonsuojeluun, mikä on lähinnä itsekäs veto siinä mielessä, että näin maksun vastaanottaminen ei tunnu 100-prosenttisen kapitalistiselta markkinatoimelta. 😂) Maksumuurata on mainio! Usko vaan niin se on Kielitoimiston sanakirjassa vielä joskus! 🤩😅
Heti blogikirjeen jälkeen! 😁 Törmäsin siihen ihan muualla jonkun kertomana ("tilaa blogikirjeeni täältä"). 😳🤩
Suomenkielisessä sisällössä maksumuuria näkee vielä aika vähän. Englanniksi toki enemmän, parille kirjoittajalle maksankin siitä syystä. Musta tuntuu oikeastaan ihan kivalta maksaa kirjoittajille heidän kirjoituksistaan, mutta samalla tiedostan, että rajattomasti en voi uusia maksullisia tilauksia aloittaa (maksan nyt kolmesta), vaikka haluaisinkin.
En ole vielä ajatella ottaa maksullisuutta käyttöön omassa julkaisussani, mutta ajatuksia sen suhteen, miten sen voisin tehdä ehkä joskus on kyllä syntynyt. Toistaiseksi vaiva tuntuu liian isolta saatavaan hyötyyn nähden (tein laskelmat tarvittavista tilaajamääristä jo vuosi sitten). Toisaalta se on myös pelottavaa: mitä jos ketään ei kiinnosta?
Mielessäni olen rakentanut myös toisen konseptin (opintoihini liittyen), jonka ympärille voisin lähteä yhteisöä täällä rakentamaan, mutta se ei tunnu vielä ajankohtaiselta. Ehkä joskus?
Haluan keskittyä nyt Aamukirjeiden kirjoittamiseen. Sitten kun tulen tässä maksullisuusasiassa etenemään, luulen että se tapahtuu valmennuksellisesta näkökulmasta - ideoita mulla on vaikka kuinka, aikaa (ja uskallusta?) niiden toteuttamiseen ei yhtä paljon 😅
Kiitos kommentista! Kyllä ne tosiaan on harvat ja valitut, jotka puhtaasti teksteillään elantonsa täällä saavat. Useimmilla kuitenkin on jokin koulutuspuoli siinä rinnalla vetämässä. Ymmärrettävää. 😊
Kiitos tästä! Kiinnostaa ja kiinnostavaa. Minulla on vasta-alkajana kolmen Sanataidesunnuntai-postauksen verran ilmaista sisältöä, enkä ole edes tajunnut, että ilmeisesti voi antaa mahdollisuuden tilata maksullisena ilmaiseksi julkaistukin, niinkö?
Toki toivon jossain vaiheessa saavani rikan rokkaan tätäkin kautta, ehkä se olisi jotain sanataideohjausta sen lisäksi, että viikoittaisessa pitkässä kirjoituksessani on nyt aina myös harjoite tai pari.
Pitääkö täyttää jotain ehtoja tilaajamäärissä tms. ennen kuin aloittaa maksuliiset julkaisut? Ei? Ajattelen, että joka tapauksessa olisi jotain ilmaista, vaikkapa nuo Sanataidesunnuntait, joista pääsee tutustumaan minuun ja tekemisiini, tapaani ohjata kirjoittamista.
Pitääkö mennä sivustolle vai onnistuuko sovelluksessa? Läppäri on harvoin auki, kun puhelimella voi tehdä nykyään niin paljon.
Kirjoittamisen iloa sinulle!

Kiitos näistä!